Tuntuu, että viimeiset viisi vuotta on mennyt doomscrollatessa, ja aina vain syvemmälle. 2019 oli viimeinen kokonaisuudessaan "ihan ok" vuosi. Sitten tuli korona, joka tietenkin pelotti, kun ei alussa vielä tiedetty, kuinka vakavasta pandemiasta oli kyse. Korona-ahdistuksen kanssa onneksi pystyi vielä elämään suhteellisen leppoisasti, vaikka joutuikin siinä lusimaan pari lomautusjaksoa. En valittanut, kun sain kesällä 2020 olla yhtä soittoa seitsemän viikkoa lomalla (joista neljä palkallista). Maailmani muuttui kuitenkin peruuttamattomasti paljon varovaisemmaksi. Pesen käsiäni nykyäänkin yhä moninkertaisesti verrattuna aikaan ennen ruttoa.
Kun se ei sitten pyyhkinytkään puolta maailman väestöstä, ja elämä tuntui pikkuhiljaa olevan palaamassa normaaleihin uomiinsa vuoden 2022 alkaessa, niin seuraavaksi Venäjä päätti aloittaa täysmittaisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Ensimmäiset viikot meni pelätessä Ukrainan murtuvan ja ahdistuen siitä, miten länsi tulisi vastaamaan, ja kuinka hullu Putin olisi vastatessaan niihin vastatoimiin.
Polttoaineiden hinnat pomppasivat sietämättömän kalliiksi.
Onneksi pian kävi ilmi, että Ukraina olikin liian kova pala Putinille. Myös länsi sai rivinsä jokseenkin kuntoon, tukien Ukrainaa kaluston ja muun materiaalisen avun muodossa. Ahdisti silti suunnattomasti seurata eurooppalaisen sodan kulkua ensimmäistä kertaa livenä somessa. Pakoon ei päässyt. Bayraktarit ja Javelinit tulivat tutuiksi kantomatkansa ulkopuolellakin.
Käsittämätöntä, että sama sota on kohta neljän vuoden jälkeen yhä käynnissä. Ahdistaa, koska emme (me muu Eurooppa) mielestäni ole auttaneet Ukrainaa tarpeeksi.
Natoon liittyminen, vaikka hieman ristiriitaisia tunteita herättikin, sai silti aikaan hetkeksi hieman hurmoksellisemman olon, olimmeko viimeinkin pääsemässä eroon Neuvostoliiton hämmentävän pitkästä varjosta?
Olin ollut noina muutamina kriisivuosina hyvin tyytyväinen Suomen hallituksen toimintaan. Mutta nyt sitten seuraava hallituskokoonpano vaikuttikin todella huolestuttavalta. Lupasivat pistää kaiken kuntoon, velkalaiva käännetään ilman, että vähäosaisilta leikattaisiin. Ja nythän tiedetään, kuinka siinä sittemmin kävi.
Tuli kesä, ja rakkaus kuoli, kuihtui tai jotain, en oikein tiedä mitä. Tuli ero.
Syksyllä 2023 alkoi Gazan sota. Terroriteolla tietenkin. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ne siellä Lähi-idässä eivät vain lopeta. Kai se vuosisatojen vihanpito arpeuttaa. Mutta en voi ymmärtää Israeliakaan, joka jollain mukakaikkivoipaisella mandaatilla ja antisemitismin varjolla saa yrittää pyyhkiä kaikki palestiinalaiset maan päältä. Valittu kansa my ass. Pahuudella ei ole rajoja.
Suomessa sataatuhatta uutta työpaikkaa lähdettiin luomaan nostamalla alvia sekä kyykyttämällä työttömiä ja leikkaamalla sosiaaliturvaa. Ja sama homma on jatkunut aina vain röyhkeämmin peliliikkein koko nykyisen hallituksen vallassaoloajan. Luontoa ei kunnioiteta, velanottoa ei vähennetä, kurjistetaan, leikataan, halveksutaan vähäosaisia, ajetaan pienyrityksiä konkursseihin ja ihmisiä itsemurhiin. Kaikki vain siksi, jotta se kansakunnan kerma, päättäjien lähipiiri, finanssiveljet ja massimuijat saisivat vielä vähän enemmän, ennen kuin on liian myöhäistä.
Vuosi 2025 alkoi äidin kuolemalla ja talousmurheilla.
Ja tietenkin koko loppuvuoden sai seurata, kuinka eurooppalaisin silmin täysin järjenvastaisesti Yhdysvalloissa valtaan palannut Trump alkoi tuhota maansa demokratiaa ja horjuttaa maailmanrauhaa. Ensin virastojen puhdistuksia tehostuksen nimissä, sitten tariffeja lähes koko muulle maailmalle, totaalisen sekavaa ja ailahtelevaa Ukrainan- ja Venäjän-politiikkaa, sitten vähän Iranin pommituksia ja ajatuksia Gazan muuttamisesta luksuslomakohteeksi rikkaille, sitten maahanmuuttoviraston muuttaminen omaksi henkilökohtaiseksi natsi-Saksan SA-joukkoihin verrattavaksi roistoarmeijaksi. Lopulta Venezuelan vallankaappaus ja öljyvarojen ryöstö, sekä kirsikaksi kakun päälle lähes kolmannen maailmansodan käynnistäminen Grönlannin valtaamisella uhaten. Eivät olleet bingokortissa nämä, ei.
Kuinka pitkälle tuo vanha iljettävä dementoitunut mielipuoli pedofiili pötkii? Toivottavasti ei enää pitkälle.
Kaiken tämän keskellä olen ollut aina etuoikeutetussa asemassa, en ole milloinkaan joutunut elämään todellisessa puutteessa tai kurjuudessa, enkä ehkä siksi ole koskaan ollut kiinnostunut politiikasta. Äänestyskäyttäytymiseni, vaikka onkin ollut sinänsä vastuullista, on aiemmin ollut melko henkilövetoista. Ääni on lipsunut, vaikkei nyt holtittomasti, niin usein ehkä jollekin pienpuolueen edustajalle, koska en ole tuntenut tarvetta todella vaikuttaa. En ole ollut tippaakaan poliittinen, tähän asti.
Harkitsen myös ammattiliittoon liittymistä.
Korsi ja kamelin selkä jne.
Jatkan scrollaamista.